17.2.2015

CHANGES

 photo SAM_146000.jpg  photo SAM_147555.jpg  photo SAM_145888.jpg  photo SAM_147111.jpg
Yksi vähän isompi muutos on tullut elämään tässä lyhyellä aikavälillä, nimittäin nyt täällä yksiössä asuu yhden ihmisen sijaan kaksi ! Arssi sai siis Kuopiosta töitä ja muutti tänne viimeviikolla. Tässä nyt asutaan jonkun aikaa mutta ens syksynä/talvena ois ajatus päästä jo isompaan asuntoon, koska tää on ehkä kahdelle vähän liian pieni...Toinen juttu on se että oon jo jonkun aikaa miettinyt tän blogin lopettamista ja sitä että aloittaisin ihan alusta. Inspiraatio on vähän hukassa ja tämä nykyinen blogi tuntuu jotenkin sekavalta. Aioin siis luultavasti tehdä uuden blogin (kunhan uuden nimen keksin) joka olisi hieman enemmän sisustuspainotteinen, mutta kuitenkin hieman myös lifestyle:ä. Tämmöstä siis tällä hetkellä, palaan vielä jossain merkeissä tämän blogin puolelle, vähintään ilmoittamaan uudesta osoitteesta mutta siihen saakka heihei!

4.2.2015

DW

 photo e.jpg  photo y.jpg  photo r.jpg  photo t.jpg
Olin ihan unohtanut esitellä uuden kelloni, mutta tässä se nyt ois ! Aika pitkään tästä yksilöstä oon haaveillut ja joululahjaksi sen sain. En ookkaan aikasemmin omistanut kunnon kelloa ja nyt tätä on tullut pidettyä tosi usein. Ihan lemppari asuste tällä hetkellä, koska se käy lähes kaiken kanssa ja on vaan niin yksinkertainen ja kaunis!

2.2.2015

puhelimesta

 photo 5.jpg
1.&2. jokunen viikko sitten oli vielä reilu -20 astetta pakkasta ja joka paikka valkeana, niin pitihän sitä käydä sormet jäädyttämässä ja ottamassa pari talvista kuvaa.
 photo 6.jpg
3. uudella muotoiluraudalla saa kivoja kiharoita! kampaajalle tosin pitäis päästä koska tykkään tästä vähän lyhemmästä tukasta tosi paljon ja nyt tää alkaa olla jo liian pitkä.  4. edellisessäkin postauksessa (mistä on taas ikuisuus) nähdyt kotivaatteet on vaan niin mukavat.
 photo 4.jpg
5.&6. koulussa oli vähän erilaisen kollaasin tekoa sekä viikonloppukurssilla aiheena valaistus
 photo 2.jpg
7.&8. turistikuvia helsingistä missä vietettiin oikein mukava viime viikonloppu!
 photo 3.jpg
9.&10. tuli käytyä myös midhill:issä ja vapianossa, molemmat tosi viihtysiä paikkoja.
 photo 1.jpg
11.&12. kun ellan kanssa tehtiin pojille lauantaina brunssi oli niiden vuoro sit tehä meille illalla ruokaa samalla kun nautittiin drinkeistä!